Tikkihaalari

 



Tähän pukuun on kuulkaa käytetty työtunteja! Sain päähäni tehdä tikkikangasta itse, ja mikäs sen parempi käyttökohde kuin vauvan ulkoilupuku. Tämän puvun on siis tarkoitus olla se "kaupunkipuku". Tässä postauksessa kerron nyt vähän poikkeuksellisesti tarkemmin vaatteen valmistuksesta. Tämä oli nimittäin sen verran suuritöinen vaate, sekä ensimmäinen vuorittamani vaatekappale. Onnistui ihmeen hyvin! 

Testasin ensin millä tyylillä saan perus (melko ohkaiseen) collegeen tikkikuvion. Idea oli käyttää vain kaapin sisältöä; vanulevyä ei ollut, mutta fleece ajoi saman asian. Ehkä kivempikin tähän, sillä se on vanua ohuempaa. Tässä on siis fleeceä välissä, ilman tuota fleeceä tikkikangasta ei olisi muodostunut, vaan vain ompelukuviot. Leikkasin fleecen ilman saumavaroja, jotta vältyin ompelemasta liian paksuja kohtia.



Tikkasin vain etukappaleet, ja takakappaleen alaosan. Hihoihin tein ompeleen verran tikkausta tuohon keskivaiheille, kiinnittämään fleece. Saumat tikkasin litteiksi.




Vuoriksi valkoista trikoota ja vetska napattu vanhasta käyttökelvottomasta hupparista. Hihan- ja lahkeensuissa on kahta resoria yhdistettynä, ajattelin että tuo musta olisi kiva yksityiskohta vetskan kanssa. Kaavana käytin uusimman Ottobre Designin Chilly Seasonia, jota muokkasin hieman ja lisäsin hupun.

 

 

2 kommenttia